maanantai 5. joulukuuta 2016

Nobody said that it'd be easy they just promised it would be worth it.

Viimeinen viikko tai oikeastaan puolikas viikko lähti tänään käyntiin. Samaan aikaan todella helpottunut olo, mutta silti niin haikea ja surullinen.
Viime viikko oli käsittämättömän raskas ja välillä mietittiin, että selvitäänkö me tästä ollenkaan. Perjantaina suurin taakka lähti harteilta, kun saatiin mainos kampanja paikalliselle ravintolalle purkkiin, ja selvittiin puolen tunnin esityksestä, vaikka jännitettiin sitä ihan älyttömän paljon. Lauantaina saatiin myös digital video kurssin final video kuvattua loppuun. Keskiviikkona on enää yksi international business tentti ja sitten onki kaikki kouluhommat purkissa.


Viime viikonloppuna juhlittiin pikkujouluja täällä meillä. Syötiin, juotiin, ja pelailtiin oli kyllä tosi mukavaa, ja on ollut ihana tutustua kaikkiin mahtaviin ihmisiin täällä.


Eilen käytiin taas Tainan luona. Leivottiin torttuja, juotiin glögiä ja kuunneltiin joululauluja. Oli kyllä niin ihanaa, kiitos Taina :) Ja jos joku on tänne tulossa vaihtoon ja haluaisin Tainan ja hänen perheensä tavata, meillä on yhteystiedot niin viestiä vaan tulemaan.



Tänään saatiin myös lunta ja ihan kunnon pakkasetkin tänne. Alkaa tässä jo joulumielikin kohota pikkuhiljaa, kun ei ole täällä aikasemmin oikein joululta tuntunut.