maanantai 5. joulukuuta 2016

Nobody said that it'd be easy they just promised it would be worth it.

Viimeinen viikko tai oikeastaan puolikas viikko lähti tänään käyntiin. Samaan aikaan todella helpottunut olo, mutta silti niin haikea ja surullinen.
Viime viikko oli käsittämättömän raskas ja välillä mietittiin, että selvitäänkö me tästä ollenkaan. Perjantaina suurin taakka lähti harteilta, kun saatiin mainos kampanja paikalliselle ravintolalle purkkiin, ja selvittiin puolen tunnin esityksestä, vaikka jännitettiin sitä ihan älyttömän paljon. Lauantaina saatiin myös digital video kurssin final video kuvattua loppuun. Keskiviikkona on enää yksi international business tentti ja sitten onki kaikki kouluhommat purkissa.


Viime viikonloppuna juhlittiin pikkujouluja täällä meillä. Syötiin, juotiin, ja pelailtiin oli kyllä tosi mukavaa, ja on ollut ihana tutustua kaikkiin mahtaviin ihmisiin täällä.


Eilen käytiin taas Tainan luona. Leivottiin torttuja, juotiin glögiä ja kuunneltiin joululauluja. Oli kyllä niin ihanaa, kiitos Taina :) Ja jos joku on tänne tulossa vaihtoon ja haluaisin Tainan ja hänen perheensä tavata, meillä on yhteystiedot niin viestiä vaan tulemaan.



Tänään saatiin myös lunta ja ihan kunnon pakkasetkin tänne. Alkaa tässä jo joulumielikin kohota pikkuhiljaa, kun ei ole täällä aikasemmin oikein joululta tuntunut.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

The harder you work for something, the greater you'll feel when you achieve it.

Tällä kertaa ajateltiin kertoa vähän enemmän koulusta ja opiskelusta täällä. Verrattuna Suomeen täällä on paljon hyviä sekä huonoja puolia, ja toki se riippuu paljon siitä, mitä ja kuinka monta kurssia on valinnut.



Me suoritetaan täällä neljää kurssia; international business, advertising, business writing ja digital video, ja lisäksi moodlen kautta yhtä Suomen kurssia.

Business kurssilla meillä on tämän syksyn aikana kolme tenttiä, kolme casea ja yksi iso country analysis, advertising kurssiin taas kuuluu neljä tenttiä, yksi pienempi esitelmä ja yksi iso esitelmä, jossa tehdään mainoskampanja yritykselle. Onneksi meidän kaikki tentit on suurimmaksi osaksi monivalinta kysymyksiä, joka helpottaa jonkin verran, mutta tottakai niissä myös ihan kirjoitus kysymyksiäkin mukana on. Ja täällähän tosiaan tenteistä ja muista arvioitavista tehtävistä tulee saada 50% oikein, että sen läpäisee. Writing kurssilla ei onneksi ole varsinaisia tenttejä, vaan erilaisia kirjotelmia, jotka arvioidaan. Video kurssiin ei myöskään kuulu tenttejä, mutta useampia kuvaus ja editointi töitä. Meille sattui hyvä tuuri siinä mielessä että säästytän kokonaan isommilta loppu tenteiltä.

Kaikki kurssit on tosi mielenkiintoisia, paljon uutta on tullut opittua, ja paljon on tehty semmoista, mitä ei varmasti Suomessa olisi tullut tehtyä. Todellakaan helpolla ei olla päästy, sillä kurssit on haastavia ja tehtäviä sekä luettavaa on ihan eritavalla kuin Suomessa, tietysti sekin vaikeuttaa hieman että kaikki on luonnollisesti englannin kielellä, mutta sitähän tänne tultiin oppimaan :D

Etenkin international business on ollut haastava meille, mutta ainakin tähän asti siitäkin on kunnialla selvitty.

Video kurssi on myös tuonut vähän haasteita, sillä kummallakaan meistä ei hirveästi kuvaus tai editointi kokemusta ollut, ja sen on kyllä varmasti muutkin huomannut... Siksipä onkin ollut ihan mahtavaa päästä kehittelemään, kuvaamaan ja editoimaan videoita, ja parastahan tässä on se, että ihan oikeasti ollaan opittu näitä asioita.




Kirjat on täällä todella kalliita ainakin verrattuna Suomeen, ja ne tosiaan pitää ostaa, toisin kuin Suomessahan niitä suurimmaksi osaksi pystyy lainaamaan kirjastosta. Me ostettiin kaksi kirjaa, international business kirja oli noin 120 dollaria ja advertising kirja noin 90 dollaria. Koulun kirjakauppa, josta ne ostettiin kyllä ostaa ne takaisin, mutta huomattiin että saadaan niistä huimat 20 ja viisi dollaria takaisin, joka siis on ihan naurettavaa suoraan sanottuna, sillä he myyvät kirjat taas eteenpäin samaan kalliiseen hintaan. Onneksi meillä kuitenkin on samat kurssit, joten pystyttiin osatamaan kirjat yhteiseksi niin sästettiin vähän. Kurssien loputtua kannattaa ehdottomasti yrittää myydä kirjat itse eteenpäin, jolloin niistä voi saada huomattavasti enemmän rahaa takaisin.

Koulua on nyt parisen viikkoa jäljellä, ja sen kyllä huomaa näiden tehtävien määrästä. Kauheasti vapaa-aikaa meille ei tähän loppuun jää, sillä edessä on vielä kaksi tenttiä, iso final campaign, final video, tentti Suomeen ja mitähän vielä, joka päivälle ja myös muutamalle yölle siis hommaa riittää. Ollaankin puhuttu, että luultavasti tähän astisen elämän raskaimmat viikot, mutta ei näitä silti mihinkään vaihtaisi.



Loppuun täytyy vielä mainita, että tavattiin meidän yhden opettajan kautta Suomalainen Taina ja hänen perheensä. Käytiin heidän luona jutustelemassa ilta teen merkeissä maanantaina ja oli kyllä ihana tutustua heihin ja suunniteltiinkin jo uutta tapaamista. Terkkuja koko porukalle, jos Taina luet tätä :)

Vastataan ihan mielellään kysymyksiin ja kerrotaan vinkkejä, joku joku miettii tänne vaihtoon lähtöä :)

It always seems impossible until it's done. - Nelson Mandela 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

It's not a trip or vacation, it's a second life

Marraskuun puoliväli, aika menee niin nopeasti ettei perässä pysy ja kolmisen viikon päässä häämöttää jo kotiin lähtö, joka tuntuu tässä vaiheessa ainoastaan kauhistuttavalta ajatukselta, jota ei halua edes ajatella. Onneksi on mukavempiakin asioita mielen päällä, esimerkiksi Halloween joka kyllä oli jo lähemmäs kuukausi sitten. Vietettiin Halloweenia tietysti paikalliseen tapaan kotibileissä pukeutuneina ja koverettiin me tietysti myös kurpitsaa, joka tosin tällä kertaa oli vesimeloni, mutta onkos se nyt niin justiinsa.



Viime viikonloppuna pakattiin laukut ja lähdettiin Calgaryyn mini lomalle, torstaista sunnuntaihin. Yövyimme Fairfield Inn & Suites nimisessä hotellissa, joka oli kyllä ihan napakymppi mahtavalla huoneella ja vielä mahtavemmalla näkymällä, sijaintikin oli täydellinen ihan Calgaryn keskustassa.


Muutenkin reissu oli ihan mahtava, syötiin ja juotiin hyvin, rentouduttiin ja tietysti shoppailtiin ihan urakalla. Kaupunkina Calgary on oikein mukava, ei liian suuri, mutta silti miljoonakaupunki, mistä varmasti löytyy tekemistä jokaiselle.



Onneksi tiedossa on vielä yksi viikonloppu reissu Calgaryyn ennen Suomeen paluuta, jolloin päästään vielä näkemään lisää paikkoja, jotka jäi viimeksi näkemättä. 

Tosiaan niin kuin alussa mainitsin, Suomeen lähtö vaan lähenee päivä päivältä, mikä ei kyllä hyvältä tunnu kummankaan meidän mielestä. Ihmiset täällä, tämä kaupunki ja koko Kanada on tehnyt meihin lähtemättömän vaikutuksen eikä todellakaan ole helppoa jättää tätä kaikkea taakse. Varoituksen sanana voinkin sanoa tulevaisuuden vaihto-oppilaille, että paluu ei tule olemaan helppoa, but don't cry because it's over, smile because it happened. 

maanantai 24. lokakuuta 2016

Keep crazy you're an exchange student

Puolivälissä syksyä ollaan, paljon on tullut jo nähtyä ja koettua, mutta onneksi on vielä aikaa jäljellä kokea paljon lisää. Opinnot täällä sujuu hyvin, tenttejä ja tehtäviä on Suomeen verrattuna todella paljon, mutta onneksi ainakin tähän asti tenteistä sun muista on selvitty kunnialla.

Jokunen viikko sitten kampuksella järjestettiin Amazing Race, joka me tietysti hävittiin, mutta mukavaa oli ja saatiin silti palkintoja.



Muutama viikko sitten tehtiin kämppisten kanssa reissu Banffin kansallispuistoon. Oli kyllä kokemisen arvoinen reissu.



Viime perjantaina kaupungintalolla järjestettiin kaikille Lethbridgen kansainvälisille opiskelijoille Global Night, jossa tavattiin paljon uusia ihmisiä eripuolilta maailmaa. Meille oli järjestetty monenlaista aktiviteettia, jonka kautta pääsi juttelemaan useiden ihmisten kanssa.



Ensi viikonloppuna onkin jo Halloween, joka tietysti on täällä aika iso juttu. Menee kyllä aika täällä ihan hurjan nopeasti, ihan jo kauhistuttaa, että kohta pitääkin lähteä kotiin.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Ensimmäiset viikot Kanadassa

Kolmas viikko täällä Kanadassa meneillään, ensimmäiset viikot hurahti kyllä nopeasti totutellessa uusiin asioihin ja ympäristöön.
Ensimmäisen viikon orientaatiopäivänä tutustuttiin kampus alueeseen, hankittiin opiskelijakortit ja saatiin muuta infoa.




Orientaatiopäivän jälkeen hypättii suoraan asiaan ja opiskelu alkoi toden teolla. Jouduimme tekemään joitakin muutoksia koskien meidän kurssivalintoja. Suoritamme täällä viittä eri kurssia mm. International business ja Advertising. Näin alkuun ainakin opiskelu on ollut aika raskasta, sillä uutta asiaa ja sanoja tulee jatkuvasti. Tenttejä on todella tiuhaan, noin kolmen viikon välein riippuen kurssista.


Kirjat ovat täällä todella kalliita, mutta onneksi me tarvittiin vain kaksi. Hinnat vaihtelevat 50-250 dollarin välillä, riippuen onko kirjat uusia vai käytettyjä. Onneksi kirjakauppa ostaa kirjat takaisin lukukauden päätyttyä, mutta tietysti alhaisempaan hintaan.



Vapaa-ajalla ollaan kierrelty ja kaarreltu ympäriinsä, Heti meidän takapihalta lähtee mahtavilla maisemilla varustetut lenkkipolut, joilla kelpaa lenkkeillä. Muutamia kertoja ollaan käyty myös kaupungin keskustassa, jonne päästään onneksi helposti bussilla.
Asumme kahden Kanadalaisen tytön kanssa, jotka ovat onneksi mukavia. Ollaan käyty elokuvissa ja laiteltu ruokaa yhdessä, ensi viikolla suunnitelmissa olisi lähteä yhdessä Banffiin.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Saapuminen Kanadaan

Saavuttiin eilen illalla Lethbridgeen suoraan San Franciscon lomalta. Matka jännitti ihan hulluna molempia, sillä Kanadaan tultaessa vaaditaan yleensä paluulippu, jota meillä ei ollut. Onneksi kukaan ei kysellytkään mitään siitä ja päästiin perille ilman ongelmia. Calgaryssa vaihdoimme "hieman" pienempään koneeseen, jossa oli yhteensä 16 paikkaa. Matka oli suhteellisen mielenkiintoinen ja äänekäs, mutta epäilyksistä huolimatta hengissä selvittiin.



Tänään käytiin pyörimässä kampuksella ja napattiin mukaan infoa huomisesta sekä tervetuliaispussukka. Loppupäivä kierreltiin ympäri kaupunkia ja heti alkuun kertyikin 23km kävelyä.




Huomenna orientaatio päivä ja nokka kohti alkavaa koulu syksyä.