maanantai 24. lokakuuta 2016

Keep crazy you're an exchange student

Puolivälissä syksyä ollaan, paljon on tullut jo nähtyä ja koettua, mutta onneksi on vielä aikaa jäljellä kokea paljon lisää. Opinnot täällä sujuu hyvin, tenttejä ja tehtäviä on Suomeen verrattuna todella paljon, mutta onneksi ainakin tähän asti tenteistä sun muista on selvitty kunnialla.

Jokunen viikko sitten kampuksella järjestettiin Amazing Race, joka me tietysti hävittiin, mutta mukavaa oli ja saatiin silti palkintoja.



Muutama viikko sitten tehtiin kämppisten kanssa reissu Banffin kansallispuistoon. Oli kyllä kokemisen arvoinen reissu.



Viime perjantaina kaupungintalolla järjestettiin kaikille Lethbridgen kansainvälisille opiskelijoille Global Night, jossa tavattiin paljon uusia ihmisiä eripuolilta maailmaa. Meille oli järjestetty monenlaista aktiviteettia, jonka kautta pääsi juttelemaan useiden ihmisten kanssa.



Ensi viikonloppuna onkin jo Halloween, joka tietysti on täällä aika iso juttu. Menee kyllä aika täällä ihan hurjan nopeasti, ihan jo kauhistuttaa, että kohta pitääkin lähteä kotiin.